St. Peter's Pool

kesäkuuta 18, 2015

IMG_3478
kollaasi2
IMG_3509
IMG_3474
IMG_3510
kollaasi
IMG_3475

Tiistaina lähdettiin Suomi-tyttöjen kanssa St. Peter's Poolille. Pitkän bussi -ja kävelymatkan jälkeen päästiin vihdoin tuonne ihan älyttömän kivan näköiseen paikkaan. Luonnon omaksi uima-altaaksikin kutsuttu St. Peter's Pool on aika rauhallinen paikka, joten tilaa auringonotolle kyllä löytyy. Taas tuli otettua sitä arskaa oikein kunnolla (kotiin päästyä olin melkein punainen kuin rapu hahhah, onneksi se on nyt muuttunut rusketukseksi) ja uitua. Kirkkaan turkoosia vettä, snorklailua, aurinkoa kirkkaalta taivaalta ja pari meduusaakin löytyi. "There is a place like paradise called Malta."

Viime postauksessa kerroin, että asunnon löytäminen on tuottanut pieniä hankaluuksia. No eipä muuten tuota enää! Me nimittäin löydettiin eilen kämppä ja voi vitsi mä olen niin iloinen  nyt!! Valitettavasti me voidaan muuttaa vasta 7.7 kun edelliset vuokralaiset lähtevät pois, mutta huhheijaa nyt on tämäkin asia saatu pois listalta. Nyt sitä ollaan hommattu ensimmäinen kämppä ikinä. Soitin eilen äidille pari paniikkipuhelua, kun jännitti niin paljon. Reilu pari viikkoa ja voidaan muuttaa, ihanaa. :-)

7.7 täällä on muuten Isle of MTV. Joten luultavasti kun ollaan viety kamat kotiin, niin mennään juhlistamaan meidän muuttoa mm. Martin Garrixin ja Jason Derulon kera. I'm so happy. :>

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ihania kuvia, kyllä pienoinen kateus iskee kun täällä Suomessa sää on mikä on..! :D tuo vesikin on niiiin kirkasta ja sinistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sen takia lähdinkin Suomea pakoon.. :-D Kiitos! Joo välimeren vesi, ahh ♥

      Poista
  2. oijoi, ihanan näkönen paikka! Joskus jossain toisessa blogissa katoin kuvia just samasta. Ja onnea kämpän johdosta, kuvapostausta odotellessa! :-)


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin! Kiitoksia, se tulee sitten kun saadaan kaikki kamat kasaan ja ollaan kotiuduttu. :-D

      Poista
  3. Aaah ihania kuvia!! Kateushan tässä iskee ois ihanaa päästä johki noin ihanan näköseen paikkaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :-) Heh ei muuta ku matkaa varaamaan!

      Poista
  4. voisitko kertoo tarkemmin tai sillai tästä maltalle muutosta niiku käytännössä jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta kai! Voin vaikka tehä oman postauksen kun kerkeen :-)

      Poista

Subscribe