SUP?

joulukuuta 16, 2015

Kun aloitin pitämään blogia muutama vuosi sitten halusin jakaa ottamiani valokuvia ja kehittyä valokuvaajana. Sen jälkeen kun muutin Maltalle bloggaaminen alkoi pikku hiljaa vähentyä ja tulin vain kertomaan kuulumisia. Nyt niitä kuulumisia ei ole tullut päivitettyä reippaasti yli kuukauteen. Mulle ennen niin rakas harrastus valokuvaus on jäänyt taka-alalle.
Eilen en saanut unta ja selasin vanhoja postauksia. Tuli kauhea ikävä bloggaamista. Monet ovat kyselleet, että milloin oikein päivitän tätä ja no, täällä mä nyt olen! 

Voisin vaikka aloittaa sillä, että viime kuussa pikkusiskoni kävi täällä ja vielä reilu viikko sitten mä olin Suomessa. Kävin moikkaamassa perhettä ja kavereita ja oli kyllä niin kiva nähdä heitä pitkästä aikaa. Muutammalle ihmiselle pidin Suomen matkani ihan yllätyksenä ja heidän ilmeet oli kyllä näkemisen arvoisia

Kotona ollessa tuli juostua paikasta toiseen, sillä pitihän sitä yrittää nähdä mahdollisimman moni sukulainen ja tuttu. Hiukan harmitti, kun en lunta kerennyt nähdä, vaikka ilman sitäkin oli ihan jäätävän kylmä. Nopeasti sitä tottuu tähän välimeren ilmastoon.
Tuli myös tuhlattua vaivalla ansaittua palkkaa oikein urakalla. Hihkuin ilosta, kun pääsin käymään H&M:ssä ja Bikbokissa.. Miten iloiseksi sitä voikaan tulla kun näkee kauppoja. #materialismionnellisuus. Lopulta piti melkein maksaa ylimääräistä mun laukusta. Syytän kyllä kaikkia niitä herkkuja joita tuli raahattua mukaan. 

Kun oli aika lähteä takaisin tänne toiseen kotiin, äiti soitti mulle sen jälkeen kun hän oli vienyt mut lentokentälle ja tokaisi: "Mä unohdin sanoa, että sulla on kaikki oikeesti tosi hyvin." Ja kuulkas, niin mulla muuten on. :-)


IMG_8075
malta1
sup3
Miten ihanaa oli shoppailla kaupoissa missä ei ole tullut käytyä yli 6 kuukauteen! H&M ja Bikbok
sup4
sup2
Suomalaista ruokaa ♥♥♥ Oli ikävä puuroa kotimaisilla marjoilla, lohta ja perunamuusia ja no.. piti sitä kai yksi donitsi ostaa
malta2
sup1
sup5
IMG_8484
Ja miten ikävä mulla oli tota luontoa!! Harmi, että kaikki oli vaan niin harmaan näköistä..

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe